Gradu. Graduseminaari. Aihe. 70 - 120 sivua. 20 opintoviikkoa : 4 = noin viisi kuukautta. Olet nyt maisteri, Teemu. Kiitos.
Ei vielä.
Avasin Wordin. Painoin ison Geen pohjaan ja otin aikaa. 120 sivua täynnä isoja G-kirjaimia vei kaksi tuntia kymmenen minuuttia. Kaasu pohjassa. Kauan siinä vie silloin, kun joutuu ajattelemaan?
Taidan pyrkiä sellaiseen puolentoista tunnin urakkaan.
np: Converge - You Fail Me cd
Tästä eteenpäin pyykin ripustaminen telineelle ei ole enää “sitä samaa”. Pitää kokeilla miltä se kuulostaa!
Cleaning Women vei Lutakkoon puhtaasta mielenkiinnosta ja tekemisen puutteesta, ja ei voi muuta todeta kuin myyty. Tynnyrissä elänyt saattoi ihmetellä CW:n suosiota ennen Lutakkoon astumista, sillä alueen kaikki parkkipaikat olivat täynnä. Tähän harhaan saattoi vaikuttaa se, että viereisen oven takana esiintyi joku kiteeläinen hevibändi neljän tuhannen maksavan asiakkaan edessä.
Sisällä Lutakossa olikin sitten tanssilattialla jo enemmän tilaa. CW:n alkukeikka - kaunis Aelita-albumin teema - meni ohitseni ihmetellessä ja valokuvatessa. Kunhan kuvaamiselta kerkesin, bändi otti haltuun ja tehokas rytmi viihdytti. Paperilla, ja levyarvosteluista päätellen myös levyllä, CW vaikuttaa edelleen hieman ontuvalta idealta, mutta uskon että kriitikkokin bändin keikalla nähneenä saisi arvosteluunsa uudenlaista hehkua.
Huolimatta siitä, että bändi soittaa itsetehtyjä instrumentteja, on soundi iso ja tarkka. Itse asiassa bändin soitossa ei ole paljoakaan hengittävää ilmaa, sen verran tarkasti he pyykinkuivaustelineitään naputtelivat. Mutta sen osaaminen seuraaminen tuo iloa, niille jotka eivät osaa tanssia musiikin mukana. Hieno oli.
Seuraava keikka onkin Cannibal Corpse keskiviikkona. Laidasta laitaan.
np: Cannibal Corpse - The Wretched Spawn cd
Osallistuin Lumo 2004 -triennaalin seminaariin, joka pidettiin kolmisen viikkoa sitten, mutta en jaksanut silloin siitä enempää kirjoittaa. Tänään vietin yksinäistä sadepäivää kiertämällä varsinaiset näyttelyt, kolmessa paikassa.
Vakuuttavin kokonaisuus - ja pienin - oli Galleria Harmoniassa. Minna Havukaisen kuvasarja synnytyslaitokselta on raju ja kaunis. En tiedä, miksi verisiä kumihansikkaita tai synnytyspöytäliinoja on tarvinnut kuvata; ehkä siksi että näkisi konkreettisesti sen, miten synnytys on vaativa ja kivulias toimenpide. Joka tapauksessa, Havukaisen kuvat ovat sen verran intiimejä, että en uskoisi mieskuvaajien pääsevän aiheeseen samalla tavoin käsiksi. On oltava nainen, tiedettävä itse.
Harmonian pienemmässä huoneessa oli esillä 42 kuvaa Jari Silomäen Otteita sääpäiväkirjastani -sarjasta. Olen ihan pähkinöissä Silomäen töistä.
Naivistisia, mutta silti niin teknisesti täydellisiä. Intohimoisia: Kuvissa on paljon yllätyksellisyyttä, myös kuvaajalle. Hän ei aina tiedä mitä filmille on tarttunut. Myös kuviin kirjoitetut päiväkirjatekstit tuovat kuviin sisältöä, mikä ei ole ennalta-arvattavissa.
Oivaltavia: “Tänään katsoin ensimmäistä kertaa jääkiekko-ottelun alusta loppuun. Suomi hävisi Ruotsille kotikisoissa 5-6. Juuso soitti jukeboxista “Den glider in” -kappaleen. Baarimikko heitti Juuson kadulle.”
Osa Silomäen kuvista on tavanomaisia perhealbumin harharäpsyjä, osa todella kauniita. Jos ja kun sarjasta julkaistaan joskus kirja, pistän kyllä hankinnan harkintaan.
Mielenkiintoisesti googlettaessa Silomäen nimi, jo viides linkki vei Jippiin foorumille, jossa Silomäki ja Elina Brotherus saavat tuta.
Jyväskylän Taidemuseon Suojassa oli esillä puolalaisten Izabella Gustowskan ja Christian Tomaszewskin videoinstallaatiot, jotka eivät kyllä saaneet minua nauttimaan olostani lainkaan. Erityisesti Tomaszewskin kattokruunu (Theatre And Its Double) -> jossa oli pieniä nestekidenäyttöjä -> joissa puskasta esiin tulleet ihmispäät puhuivat joutavia, oli - niin - turha. Gustowskan Communication On-Line oli fyysisessä tilassa parempi kuin paperilla; silti työn sisältö oli täysin alisteinen muodolle. Se ei kestä aikaa.
Britti Zadoc Navan lyhytelokuva The Cage pysäytti katsomaan, kahdesti. Kuusiminuuttia kehässä tappelevia miehiä, vetämässä toisiaan turpiin, kunnes toisen annetaan luovuttaa. Lumo 2004 -kirjassa Nava esittää dokumenttinsa olevan “metafora kriisiin joutuneesta maskuliinisuudesta”. Hänellä on myös henkilökohtainen mielenkiinto aiheeseen, sillä hänen veljensä on häkkitaistelija.
Ainoa puhdas valokuvataiteellinen näyttely Suojassa oli iranilaissyntyisen Mitra Tabrizianin The Perfect Crime. Lavastetut, kliiniset, tunteiltaan kylmät ja ohuet työt eivät jaksaneet kiinnostaa; kuvat näyttivät liiaksi trendilehden muotireportaasilta kuin minun silmää miellytävältä valokuvalta.
Taidemuseon Holvissa on esillä runsaasti kauniita mustavalkovalokuvia. Puolalaisen Konrad Pustolan epäterävät, utuiset kaupunkikuvat tallentavat näkemäänsä myös yhteiskuntatieteellisesti. Harmi, kun en saanut mistään tietoa, millä menetelmällä Pustola kuvaa. Vedokset näyttivät kovasti suurennetuilta neulanreikäkameralla otetuilta kuvilta: epäterävyys, epäpuhtauksia, ei ihmisiä, ei liikettä.
Italialaisen Gabriele Croppin kuvat olivat todella mustavalkoisia, kontrasti oli järkyttävän suuri. Kuvia oli tuotu esille monta, ja noin kymmenen metrin jälkeen sisältöön ei tullut uutta merkittävää lisää.
Puolainen Wojciech Prazmowski toi Lumoon töitä uudesta sarjastaan On the Ground, jota ei ole aiemmin esitelty missään. Seminaarissa Prazmowski näytti pikaisesti 200 puolalaisista kaupungeista ja kylistä, paikan päältä ja matkan varrelta, ottamiaan kuvia, jotka sai osan yleisöstä nauramaan hallitsemattomasti. Niin tarkka oli hänen ironinen silmänsä niissä. On the Ground -näyttelyn kuvat, arkisen kymppikuvan värimaailman omaavat kuvat maahan esitteille asetetuista kirpputoriesineistä ovat tympeitä ja rumia. Ne tarvitsevat aikaa, joka muuttaa niiden esittämän kohteen nostalgiseksi.
Holvissa oli lisäksi italialaisen Alessandro Bavarin Sodoma & Gomorra -näyttely sekä ecuadorilaisen Maria Teresa Garcian The Perfect Baby -näyttely. Teennäistä, molemmat.
Jos satutte omaamaan vapaa-aikaa Jyväskylässä, kannattaa ainakin Galleria Harmonian osuus käydä katsomassa. Paikka on Matkakeskusta vastapäätä ja sisään pääsee ilmaiseksi.
np: Kreator - Violent Revolution cd
Uskalsin taas kerran laittaa kuvia esille Aukeaan, välinpitämättömän palautteen toivossa. Tällä kertaa kuvat ovat taas moottoriurheiluaiheisia; se on mukava aihe kuvata.
Näyttelyn nimellä (“Faster! Faster!”) ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että Russ Meyer sattui heittämään lusikan nurkkaan juuri tällä viikolla (via SchizoBlog).
Ruotsalaisen betoniseinän Cult Of Lunan uudelta Salvation-levyltä on asetettu esille yksi kokonainen näytekappale “Leave Me Here” (mp3). Kaksi kertaa kappaleen kuunnelleena arvelen, että täyspitkä aiheuttaa korvien audio-orgasmeja hallitsemattomissa sarjoissa loppusyksyn ajan: kaunista, raskasta, taidokasta.
Edellinen The Beyond -levy jyräsi alleen maailman raskaalla äänivallillaan, kaiken ilman ulospuristavalla tunnelmallaan, mustan aukon imuvoimallaan - Salvationista on odotettavissa hengittävämpää levyä, joka ei kuitenkaan suostu antamaan periksi johtolangastaan.
Tämähän alkaa jo kuulostamaan typerältä taidepaskalta. Cult Of Luna vaan on niin erikoinen. Uskokaa.
Leave me here and I’m born again
Leave me here in this void again
Now I am open left for dead
Just like salvation comes in the end
np: The Helsinki Suicide - Demo
Maikkarin uutiset nostivat voimakkaasti esille ajatuksen mahdollisesta joutsen- ja hyljejahdin aloittamisesta. Sympaattinen - ja absurdi - aihe, pisteet Maikkarille. Tänään Kymppiuutiset uutisoi naurulokkimyrkyttäjän tuomiottajättämisestä. Tarkempaan en uutista muista, löydä. Maikkarin uutisiakaan ei voi enää näemmä ilman euroja katsoa netistä.
Kamera-lehti 8/2004 sisälsi artikkelin rauhoitetuille ja uhanalaisille eläimille määritellyistä korvaushinnoista. Luettelo ja hinnat ovat kokonaisuudessa Ympäristöministeriön sivulla.
Esimerkiksi yhden laulujoutsenen hinnaksi on määritelty 2 018 euroa ja naurulokin hinnaksi vastaavasti 101 euroa. Luettelon kallein hintalappu on tietysti saimaannorpalla, 9 755 euroa.
Kävelin viime viikolla yliopistolta kotiin ja matkan varrella kävelytiellä oli useitakin toukkia, eläviä ja kuolleita. En perhosia tai niiden toukkia tunne, mutta jos listan hintoja pystyttyisiin valvomaan tiukasti, olisi yksi noista vainaista perhosentoukista maksanut murhaajalleen mahdollisesti yli puolitoista tuhatta euroa.
Tienpäällä liikkuvat havaitsevat osuman saaneita pieneläimiä syksyisin enenemässä määrin. Tutkija Anne Manneri teki Tiehallinnolle tutkimuksen pienten ja keskikokoisten selkärankaisten tieliikennekuolemista (pdf, 2002) ja tuli tulokseen, että liikenteessä kuolee vuosittain 3 - 7 miljoonaan pienläintä, laskumallista riippuen. Yleisimmin nähtyjä siiliä, oravia, supia luvusta on vain pieni osa. Suurin osa on lintuja. Kuitenkin, yliajetuista siileistäkin jokainen on määritelty sadan ja yhden euron arvoisiksi.
Eletääs ihmisiks.
np: Deathrow - Raging Steel lp
Ramones-yhtyeen kitaristi Johnny Ramone on kuollut. Nelihenkisestä yhtyeestä ovat viime vuosina kuolleet myös Joey ja DeeDee Ramone. Ainoastaan rumpali Tommy Ramone on alkuperäskokoonpanosta vielä elävien kirjoissa.
Niin se aika käy vähiin.
np: The Cure - Pornography lp
“Suomalaista arkipäivää” on kertomus valokuvaaja Caj Bremerin matkasta Muonioon tapaamaan siellä yli 30 vuotta aikaisemmin kuvaamaansa Frimanin uudisraivaajaperhettä. Dokumentti on myös matka suomalaisen yhteiskunnan lähihistoriaan Bremerin kuvien kautta.
Tänään klo 22.05 siis.
np: Spawn Of Possession - The Cabinet cd
Jos olen oikein ymmärtänyt, niin The Hauntedin uudelta levyltä lohkaistaan single. Ja minkähän takia? Ilmeisesti levy-yhtiön vaihtuminen nihkeästä, mutta legendaarisesta Earachesta bisnesälyisempään Century Mediaan on vaikuttanut asiaan. Jokatapauksessa, singlebiisin “All Against All” streamia (ram) voi kuunnella levy-yhtiön sivuilla.
Revolver-levy (en suostu kirjoittamaan sitä yhtyeen haluamalla tavalla) voi olla aika kova pala purtavaksi. Peter Dolvingin paluu laulajaksi tuo kipinää ja jännitystä, mutta kahden maistiaisbiisin perusteella tyyli on muuttunut kolmen ekan levyn kuristavasta rypistyksestä hieman hengittävämpään ilmaisuun. Pelko on, että aluksi levy tuntuu liian löysältä. The Hauntedilla on siitäkin ilkeä sauma tehdä uusia levyjä, että yhtyeen debyytti The Haunted (1998) on maailman paras levy - aina ja ikuisesti. Siitä ei voi niin kuin laittaa paremmaksi, ei sitten millään.
Uusi levy on jo kuitenkin tilattu ennakkoon: CDON.com tarjosi kohtuulliseen hintaan digipack-version, jossa on perässä kaksi bonusbiisiä. Kerätään pois.
Ja sitten vielä Suomeen kiertueelle, kiitos!
