Tuesday, June 28, 2005
Katos perkele, Katosblog linkkaa Mullan alla (Six Feet Under)-sarjan soundtrackin streamiin. Nyt ei uuvu kuin tietokone, jolla sitä voisi kuunnella.
Levyllä on mm. Arcade Firen uusi “Cold Wind” -kappale ja myös biisit Interpolilta. Coldplayltä, Death Cab For Cutielta ja Radioheadilta.
Six Feet Under OST stream
Monday, June 27, 2005
Saakura. Kone ei toimi. Hurisee vain, vaan ei aukea. Noh - piti koukata yliopiston kautta iltavuoroon ja ladata sieltä Mystery And Miseryn viimeisen 2-3 viikon postaukset työmusiikiksi. Paljon hyvää siellä oli, mutta yhdysvaltalaista All Combinations -yhtyettä on helpoin suositella.
Synkkää ja uhkaavaa, samalla hauraan kaunista. Hei, minähän olen ennenkin kuvaillut jotain näin… Kuitenkin. Bändi tarjoaa koko (Ghosts) -albuminsa ladattavaksi. Kuusi biisiä, melko pitkälti instrumentaalein, joskin mies- ja naislaulut ovat myös tärkeässä roolissa. Yllättävintä minulle - kahden kierroksen jälkeen - on se, että All Combinations, vaikka selkeästi post-rock-post-whatever -bändi onkin, niin bändi on myös ensimmäinen, joka muistuttaa minua jokseenkin kritiikin yläpuolella leijalevasta Logh-orkesterista. Siis sillain tunnelmaltaan, ja etenkin A Sunset Panorama -levyn.
Suosittelen tätä, lämpimästi.
All Combinations - “Ghost Town” mp3
Wednesday, June 22, 2005
Suolahtelaisen Machine Menin uudelta levyltä kappale “Back From The Days”. Aiheuttaa Heavy Metal Smile -liikehdintää kasvoissa.
Machine Men - “Back From The Days” rm
Wednesday, June 22, 2005
Oma rokkiherätyskelloni The Hellacopters tarjoaa tämän juhannuksen amberssoniestetiikan avauksen. Uuden Rock & Roll Is Dead -levyn “Everything’s On TV” -video luottaa länsinaapurin meitä liberaalimman seitkytluvun videotaiteen kuvastoon, ja sekös meitä viihdyttää. Tarjolla on myös alaikäisille suunnattu versio, mutta kuka nyt sitä jaksaisi katsella.
Ja muuten on se biisikin aika vetävä.
The Hellacopters - “Everything’s On TV” mies /poika (mpeg)
Wednesday, June 22, 2005
Mp3-bloggaajille tehdyn kyselyn tulokset. Kyselyn taustalla The Mp3 Blog Project.
Saturday, June 18, 2005
Bloc Partyn torstainen keikka Washingtonissa on ladattavissa NPR.orgin sivulta.
Samaisessa paikassa näyttäisi olevan - ainakin kuunneltavissa - myös Interpolin ja Decemberistin keikkoja.
Friday, June 17, 2005
Atomivetylärtsyrässin Suomen mestarit eli Deathchain on vetäytynyt hikoileen studion syövereihin. Studiopäiväkirja päivittyy, ja kuvia myös. Näyttäs siltä, että aika hitaanlainen levy on tulossa.
File under: Studio diary from Finnish deathrash squad Deathchain.
Friday, June 17, 2005
Jyväskyläläinen Obscurant sai juuri kakkosalbuminsa First Degree Suicide julkaistua. Nimibiisistä lohkaistu mp3-sinkku on ollut jo tovin ladattavissa, mutta nyt vasta ennätän itse iskemään kynteni siihen.
Muistikuvat yhtyeen debyyttilevystä ovat hautautuneet hämärän peittoon, silti tämä kappale vaikuttaa noin 13x paremmalta kuin eka reiska. Tahti on uhmaavan laahaava, kitarat mouruavat matalalta - kuten Mynni lauluissaankin. Kertosäkeen puhtaat laulut ryhdistävät kappaleen selän suoraksi. Hitto, hyvä. Haluaa lisää.
Hypocrisy on tietysti se selkein vertailukohta. Myös toinen ruotsalainen, käsittääkseni joskus levynkin julkaissut Infernal Gates murisi tämäntyylisesti demollaan noin kymmenen vuotta sitten. Hieman tulee mieleen myös Rapture, varmaankin juuri puhtaiden laulujen myötä. En ole uutta Rapturea kuullut kuin yhden mauttoman pätkän, jonka perusteella voin sanoa, että sekin bändi olisi parempi jos siinä olisi tällaista rouheutta.
Aika suuria linjanvetoja yhden mp3:sen ja yhden ohimennen kuullun biisin perusteella…
Obscurant - “First Degree Suicide” mp3
Obscurant - “Redemption” mp3 clip
Obscurant - “Guardian Angel” mp3 clip
English briefing: Obscurant from Jyväskylä, Finland have released their second album through Woodcut Records, called First Dergree Suicide. Where their debut album Lifeform: Dead left me a tad cold (eeh…), title track and samples from the new album promise different. Brilliant dark metal, I’d say.
Wednesday, June 15, 2005
IAT-Avi aloitti reilu viikko sitten omien podcastien tekemisen. Ensimmäinen setti on kaunis ja eheä kokoelma post-rock kautta elektroniikkaa, joista ehkä eniten korvaan tarttui heti ensimmäinen kappale. Heleästi soivat kitarat, kaunis on kappale. Uudelleenvilkaisu Avin kappalelistaan paljasti bändiksi ruotsalaisen Caterpillar Ghostin.
Yhtyeeltä on juuri ilmestynyt CD-EP My Beautiful Revolution, jonka nimikappale on tarjolla yhtyeen kotisivuilla. Aah. Kappale esittää yhtyeen ääripäät paremmin kuin Avin valinta, tämä osaa meinaan olla raskas ja hauras samanaikaisesti.
Avin podcastissa on siis toinen kappale, “True bypass”. Bändin kotisivuilta voi ladata myös kokonaisen keikan, improvisaatiosetin Uppsalasta noin kolmen vuoden takaa.
Caterpillar Ghost - “My Beautiful Revolution” mp3