Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket

Opeth x3

Opeth soittaa syyskuussa kolme (3) keikkaa Helsingissä. Entäs nämä perifeeriset maakunnat, ladot ja pellot, jotka Tampereena, Jyväskylänä ja Oulunakin tunnetaan?

Aivan sama.

Comments (3) to “Opeth x3”

  1. Missä vaiheessa ja miksi Opethista tuli näinkin iso juttu Suomessa? Vuosi sitten keikalle sai ihan hyvin lippuja useita päiviä sen jälkeen, kun ne tulivat myyntiin. Nyt soittavat kolme keikkaa peräkkäisinä päivinä, joista kaksi on jo myyty loppuun.

    Tosin Opeth on aika tylsä keikkabändi, viimeksi meinasi jalat puutua yleisömeressä seistessä. Hyviä biisejä kylläkin, ainakin levyltä kuunneltuina.

  2. Kysymyksesi “miksi”-osaan voi hakea vastauksia yhtyeen levyiltä, kyllä ne ainakin allekirjoittaneesta sen verran suvereeneja ovat, että menestyksen ennen pitkää ymmärtää. Toisaalta, Opethin anti on ollut melko muuttumaton koko 2000-luvun (Still Life, 1999?), joten siinä mielessä on ihme, että tämä suksee tuli vasta nyt.

    Ja kyllähän ne 2003-keikat olivat loppuunmyytyjä, ainakin lopulta. Ja totta sekin, ettei bändin musa ole mitään keikkakamaa, vaikka osaavatkin biisit helkutin hyvin livenä toteuttaa. Keikka Lutakossa oli hieno, mutta kuitenkin DVD kotona katseltuna on aiheuttanut enemmän kuolaa.

  3. KETÄ VITTU KIINNOSTAA TUOLLAINEN PASKA

Post a Comment
*Required
*Required (Never published)