Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket

Luuvitonen - Finnish And Mostly Screaming (vko 44)

Tämän kertainen Luuvitonen esittelee puhtaasti kotimaisia yhtyeitä ja tyylilajit ovat jossain etuliitecoren ja pahaoloemon välillä. Eli tiukkoja käännöksiä, pitkiä vetoja.

Sain tänään käsiini paperilapun, jossa luki Satura Lanx. Menin ja kysyin lisää hra Googlelta. Ja voi herra mua piekse, miten tiukkaa käsittelyä tämä jostain Porin suunnalta ponnistava bändi tarjoilee. “Glory Murder” on yhtyeen ensimmäiseltä täyspitkältä; levyltä jolla ei vielä ole julkaisijaa. Ennen uutta lempiyhtyettäni jonossa on kuitenkin Kolt. Yhtye tulee sekin jostain läntisestä Suomesta. Biisi alkaa hienosti paikallaan seisten, kunnes se räjähtää mielipuoliseen purkaukseensa. Toinen uusi bändi tänään, jonka nimeä en suostu unohtamaan. Rites Of The Youth asettelee huutonsa sekaan hiemän tymäkämpiä riffejä ja kaihoisampaa laulantaa. Meno on silti punaisella, verenpunaisella. City Of Breach on omalla kierolla tavalla sekin hienosävyisempi kuin edeltävät umpisolmumättäjät. Olen jopa aistivinani tiettyjä metallisia vaikutteita tässä, hienoa kaikki, kyllä, joo. Vitosen päättelee Novembersoundbetter. Kauhavalaisbändi taisi napata nimensä tämän linkin takaa. Homma on siis enemmän emollaan kuin on tasapainoiselle nuorelle ihmiselle hyväksi. Kuitenkin, “Aid” on vahva biisi, voimakas, ja se ansaitsee paikkansa ehdottomasti tähän pakettiin.

Ja eikun jonoon!

Kolt - “When You’re Old And Everything Sucks”
mp3, eipähän sitten niin miltään levyltä, vielä

Satura Lanx - “Glory Murder”
mp3, tulevalta levyltä No Fighting The Furies

Rites Of The Youth - “First Love, First Scar”
download (at Mikseri.net), äänitteeltä Winter Demo 2005

City Of Breach - “Waking Up At Your Front Door”
mp3, ei sitten miltään levyltä, kai

Novembersoundsbetter - “Aid”
mp3, EP-levyltä Time For The Leaves To Drop Dead
DOWNLOAD FULL EP

Post a Comment
*Required
*Required (Never published)