Hitto, tääkin vielä!
Hitto, tääkin vielä! on unohdettujen ja vähemmän unohdettujen käsittämättömän loistavien levyjen arvostelusivu. Tai ei niinkään arvostelusivu, vaan enempi sellainen loistavien levyjen olemassaolosta muistuttava kirjoitussarja.
TESTAMENT - Low
Megaforce/Atlantic, 1994
Low / Legions (In Hiding) / Hail Mary/ Trail Of Tears/ Shades Of War/ P.C. / Dog Faced Gods/ All I Could Bleed/ Urotsukidoji/ Chasing Fear/ Ride/ Last Call//
- “Innocent people suffer the loss/ Lost hope with faith to the cross/ Sometimes, you just don’t know/ How low… how low you can go…/ Show some sympathy/ Low… Low… show some mercy…”
Pitääkseni itseäni vannoutuneena thrash-metallin kuuntelijana tutustuin Testamentin tuotantoon varsin myöhäisessä vaiheessa. Tokihan Headbanger’s Ballin kautta “Trial By Fire”- , “Souls of Black”- ja “Low”-videot olivat tuttuja, mutta sellaista juurevaa rakkautta asiaan ei kasvanut. Syykin on selvä. Testamentin tuotanto on laadultaan pettävän epätasaista. Toissakesäisen valaistumisen myötä opettelin ulkoa The Legacy - ja The New Order -levyjen riffit ja iskut (myös First Strike Still Deadly -uudelleenäänitysten myötä), ja totesin samalla että siitä seuraavat kolme levyä ovat täyttä tuubaa.
Low aloitti Testamentin uuden kultakauden. Solmusormi Alex Skolnick oli jättänyt yhtyeen, ja hän vei mukanaan myös turhan melodiseksi mennyttä otetta, kitarat viritettiin alas ja Chuck Billy alkoi laulamaan niinkuin miehen pitää. Levyn kolme ensimmäistä kappaletta ovat puhdasta ruostumatonta terästä: “Low” on jokaisella kuuntelulla äärettömän energinen vetäisy, ei heikkoa hetkeä; “Legions (In Hiding)” on sama asia, mutta hieman kehittyneemmällä riffillä; “Hail Mary” osuu siihen väliin, ollen rankka ja selkeän melodinen. Tämän kolmikon lisäksi levyllä ei ole kuin yksi rankasuosuma, “Dog Faced Gods”, jonka riffi hakee raskaudessaan vertaa muusta Testament-tuotannosta.
Low‘n charmi on myös sen virheissä. Pakollinen balladi on nimetty “Trail of Tears”:iksi, ei huono, mutta pakollinen balladi kyllä. Lisäksi olen kuulevina levyllä ainakin kaksi instrumentaalia, joista toisessa on bassosoolo! Nämä luovat hellyttävää hevilisää levyn viehätykseen.
Nyt 11-vuotiaan levyn jälkeen Testament on julkaissut ainoastaan kaksi levyä (Demonic, 1997 ja The Gathering, 1999), jotka molemmat veivät Low‘n mukaantuomia death-metal -elementtejä pidemmälle - ja etenkin Gatheringillä ne naitetaan melodiaan loistavasti. Silti, Testamentin “toisesta urasta” arvostan eniten tätä. Toimii. 22.8.2005
************************************
ANATHEMA - The Silent Enigma
Peaceville Records, 1995
Restless Oblivion/ Shroud Of Frost/ …Alone/ Sunset Of The Age/ Nocturnal Emission/ Cerulean Twilight/ The Silent Enigma/ A Dying Wish/ Black Orchid//
- “Help me to escape from this existence/ I yearn for an answer… can you help me?/ I’m drowning in a sea of abused visions and shattered dreams/In somnolent illusion… I’m paralyzed”
Kun ensimmäisen kerran kuulin Anatheman Vincent Cavanaughin laulavan “Shroud of Frost” -kappaleen kertosäkeen, nousi teiniangstini aivan uudelle tasolle. En ollut aiemmin käsittänyt, että ihminen voi kokea niin suurta tuskaa tästä todellisuudessa ja että sen voi ilmaista vielä niin itsevarmasti. Cavanaughilla on lisäksi ääni: hänen murinansa on isolla listalla ihan hra Åkerfeldtin tuntumassa ja hänen myöhemmässä tuotannossa pääpainoksi noussut puhdas ääni on pysäyttävä sekin. The Silent Enigma oli kuitenkin se ensimmäinen Anathema-levy minulle, joka vakuutti satanolla. Sitä seurannut Eternity ei aluksi miellyttänyt juuri örinän uupumisen vuoksi, kunnes lopulta - ja melko pian - kappalemateriaali vakuutti ja levy on ehkä sittenkin se maailman paras Anathema-levy. Alternative 4 oli jo selvä pyy alusta alkaen, ehkä liiankin, mutta silti se on se levy, jonka jokaisen sanan ja kuiskauksen osaan ulkoa.
Mutta The Silent Enigma on se suuruus, jonka vaikutusalueen ulkopuolella olen ollut pitkään, toki tietäen mitä levy sisältää. “Restless Oblivion” aloittaa levyn jopa rokkaavalla tavalla, hieman tyylilajin ulkopuolelle asettuvalla “oh c’mon!” -runttauksella ja selkeällä sing along -kertosäkeellä. Ikinä en ole T.G.Warriorin ääntä kuullut. “Shroud of Frost”:in jälkeen materiaali yltyy varsin uusia alueita etsiväksi, ja Celtic Frostin henki on varsin voimakkaasti läsnä. Viimeinen kunnon biisi “A Dying Wish” ihmetytti aikanaan, kun riffi muistuttaa läheisesti samoihin aikoihin ilmestyneen Moonspellin Wolfheart-levyn “Alma Mater” -biisiä.
The Silent Enigma aloittaa Anatheman pyhän kolminaisuuden, minkä särkemiseen ei mikään pysty. Hitto tääkin vielä, komea levy.15.8.2005
************************************
MINISTRY - Psalm 69: The Way To Succeed And The Way To Suck Eggs
Sire Records, 1992
- N.W.O/ Just One Fix/ TV II/ Hero / Jesus Built My Hotrod/ Scarecrow/ Psalm 69/ Corrosion/ Grace//
- “Soon I discovered that this rock thing was true /Jerry Lee Lewis was the devil/ Jesus was an architect previous to his career as a prophet /All of a sudden, I found myself in love with the world/ So there was only one thing that I could do/ Was ding a ding dang my dang a long ling long”
Ministryn Psalm 69 on omalla kohdallani ollut alitajuisesti suuntaa-antava musiikkimakuni mukautumisessa. En ollut kuullut levyä noin kahdeksaan, kymmeneen vuoteen ennen kuin juuri lainasin sen kirjastosta. Yläasteiässä äänitin levyn huonolle kasetille, koska Ministry käytti koneita musiikissaan. Se oli niitä aikoja. Psalm 69 on silti aina ollut mielestäni raaka, kompromissiton ja täydellä teholla toimiva levy. Olin vain unohtanut sen.
Levyn julkaisusta on kulunut jo 13 vuotta, mutta silti tämä ei ole vanhentunut vielä päivääkään. Kylmä rumpusoundi on edelleen ahdistava, “N.W.O.” -kappaleen samplet (”The New World Order” by George Bush Sr.) hyökkäävät edelleen päälle, “TV II”:n riffi on edelleen sairaan nopee, “Jesus Built My Hot Rod” on edelleen jokapaikkaan sinkoilevan huiman hauska.
Psalm 69:ssä on hienointa sen kyky alistaa koneet toimimaan ihmisen järjellä, jos niin voi sanoa. Koneet ovat selkeässä roolissa, mutta silti levyllä on groovea enemmän kuin tarvitaan. Kuuntele “Just One Fix”:n riffi ja sano toisin! Koneilla saadaan myös levylle sen vaatima maailmanlopuntunnelma. Toki runsaalla sample looppien käytöllä on tässä roolinsa.
Lyödään levylle ajattomuuden leima ja papukaijamerkki rintaan. Hitto, tääkin vielä, onneksi löysin uudelleen. 26.5.2005
